etusivu
uutiset
esittely
syndikointi
myyntitiimi
galleria
yhteys

Uutinen lisätty 04.8.2011
Kuusikkola 4.8.2011
Nyt uutta sykettä hevosmaailmaan Kuusikkolasta.

Tule töihin yrittäjäksi uudistuvalle hevostilallemme Outokummun kaupunkiin Pohjois-Karjalaan. Tilalla on aloitettu kehitystyö, jonka tarkoitus on tuottaa ravi- ja ratsuhevosille monipuolisia kuntoutus- ja hyvinvointipalveluja. Tilalla on toimiva valmennuskeskus harjoitusratoineen, ylämäkisuorineen ja lenkkiteineen. Lisäksi tilalta löytyy valaistu ratsastuskenttä ja ympäristöstä hyvät vaellusreitit. Normaalin veneuittamisen lisäksi nyt myös mahdollisuus uittamiseen laiturilta käsin sekä laiduntaminen myös valmistumassa olevilla uusilla terapialaitumilla. Etsimme henkilöä tai pariskuntaa, jolla on rohkeutta ottaa haaste vastaan. Tallien, tarhojen ja pihaton lisäksi käytössä on myös maatilan päärakennus asumiseen.

Jos tunnet kiinnostusta, ota yhteyttä tämän kuun aikana minuun puh. 0500-313 163 tai leo.tolonen@kuusikkoaho.fi

Leo
Uutinen lisätty 01.2.2011
Kuusikkola 1.2.2011
Tämä kirjoittelu ja sivujen päivittäminen on sujunut minulta hieman verkkaisesti. Paranemaan päin kuitenkin ollaan menossa, sillä edellinen uutinen syntyi noin kuukausi sitten ja hyvän joulun toivotuksetkin saatiin jo muutettua talviseksi kuvaksi! Kyllä se siitä...

Elämä täällä kauniissa Karjalassa on sujunut leppoisasti. On laiteltu edelleen hieman paikkoja ja reenailtu hevosia. Onpa ajeltu jo hieman kilpaakin Budgetilla ja tuodaan pari- kolme lisää radoille lähikuukausina. Hannu tuumi, että Choklitkin on valmis jälleen radoille kevään kuluessa... jos vaikka päästäisiin tammalla uusimaan pari vuotta sitten mukavia muistoja jättänyt Solvallan reissukin.

Piipahtakaapa ystävät tarinoimassa. Kuusikkolassa on pannu kuumana vakituiseen ja saunakin lämpiää melko herkällä. Jos vaikka kaupan poikasta siellä lauteilla sitten suunniteltaisiin...

Kevättalvisin terveisin (Pian se tulee)

Leo
Uutinen lisätty 22.12.2010
Kuusikkola 22.12.2010
Joulun juhla liittyy meihin hevosihmisiin monella tavalla. Itse asiassa voimme omia sen, sillä syntyihän Jeesus lapsi tallin seimeen. Meitä jokaista niin lähelle!

Näin joulun alla on tapana myös raotella joulukalenterien luukkuja.
Tästä – pari päivää ennen aattoa – avattavasta Kuusikkolan luukusta näemme uutisen, että Voutilaisen Hannu on palannut viisitoista vuotta kestäneeltä Saksan työmatkaltaan juurilleen isännöimään Kuusikkolan tilaa ja valmennuskeskusta.

Yhdessä jatkamme niitä töitä mitkä aloitimme parikymmentä vuotta sitten. Silloinkin yhdessä.

Ahkeraan joukkoomme on kutsuttu myös reipas Kaasisen Tiia ja Silvennoisen Heikin, eläinlääkärimme, Toyota on tuttu näky Kuusikkolan pihapiirissä.

Isomman uutisluukun aukaisemme sitten kun on uutisten aika.

Leo Tolonen
Uutinen lisätty 25.2.2010
Kuusjärvi 25.2.2010
Huomenna se sitten ilmestyy - Hevosurheilun maaginen jalostuskuvasto. Ja voita leivän päälle, heti perään Toivosen Veijon kaikkitietävä orikirja.

Molemmissa jalostustuotteissa on painavaa luettavaa useaksi iltapuhteeksi. On tarjontaa laidasta toiseen. Paljon hyvää. Toisaalta valveutunut lukija havaitsee myös sen, että me, ravimaailmassa tavalla tai toisella vaikuttavat, olemme nyt samalla viivalla. Kustannusten säästöviivalla. Hinta/laatu viivalla.

Beer Budget astuu ja treenaa kuluvan kauden Suurosen Sepon hoivissa Juvalla. Spermaa lähetetään kaikille vastaanottoasemille Suomessa ja Väihkösen Leena hoitelee etelän asiakkaat sekä kaikki vaikeimmat tapaukset.

BB matkusti Juvalle Mäntyharjun kautta - maailman matkaaja kun on. Lindsbergin Kati treenaili oritta pari kuukautta ennen Juvalle siirtymistä Hienoa työtä, oli Sepon kommentti.

Hieman Kuusikkolastakin.

Teimme Kuusikkolassa viime kesänä ja syksyllä paljon saneeraustöitä. Ahersimme tallien, tarhojen, harjoitusradan, ylämäkisuoran ja uittoaltaan kimpussa. Vielä jäi paljon puuhastelua terapialaitumien ja uittoaltaan virtaavan veden kanssakin tehtäväksi. Näistä tarkemmin hieman myöhemmin...

Keväisin terveisin
Leo Tolonen
Uutinen lisätty 18.12.2009
Kuusjärvi 18.12.2009
Jouluinen tervehdys Kuusikkolasta.

Hevoskansa ahertaa vuoden viimeisiä viikkoja oikeassa vanhan kansan talvisäässä. Eikä me nyt valiteta kylmästä, eihän. Pidetään näitä pakkasia katoavana luonnonvarana ja ollaan vain iloisia kun voidaan todeta, että löytyyhän Suomesta oikeita hevosihmisten kelejäkin.

Vuosi on siis pulkassa, myös siitosvuosi.
Vielä kerran sydänmellinen kiitos kaikille asiakkaillemme luottamuksesta. Toivottavasti tammojen kantaminen sujuu hyvin ja muutaman kuukauden päästä ensimmäiset pikku Budgetit tuovat iloa omistajilleen.
Lämmin kiitos myös markkinointiryhmäläisille ja kaikille niille, jotka myötäelivät kanssamme Beer Budgetin tunnetuksi tekemisessä.

Markkinointiryhmälällämme oli kauden aikana toimintakilpailu, minkä voittajat arvottiin viime viikolla.
Kahden hengen PRIX d'AMERIQUE matkan Pariisiin voittivat Sari ja Asko Lappi Toholammelta ja yhden hengen ELITLOPPET VIIKONLOPUN voitti Harri Lind Lahdesta. Onnittelemme voittajia.

Toivotamme nyt Hyvää ja Rauhallista Joulua sekä Onnellista Uutta Vuotta koko Suomen hevoskansalle.

Kuusikkolan väki.

Ps. Itse juhlakalulle, Beer Budgetille kuuluu hyvää. Uutisia ensi vuoden puolella....!
Uutinen lisätty 01.9.2009
Kuusjärvi 1.9.2009
Kun rupesin viimeinkin päivittämään tätä palstaa (Vanhan painomusteelle tuoksuvan toimittajan ilmaisu) kävi ensin mielessä aasinsilta, syy miksi ja miksi ei aikaisemmin... Mutta totesin kuitenkin itsekseni, että saamattomuuskin pitää uskaltaa tunnustaa. Siispä. Anteeksi.
Astutuskausi on nyt takana ja tuloksia voidaan tarkastella.
Alkukaudesta näytti Kuusikkolaan tulleiden yhteydenottojen ja tiedustelujen pohjalta, että BB saisi tammoja yhteensä noin kahdeksankymmentä. Eri syistä johtuen lopputulema oli kuitenkin, että ainaisosuuksilla ja kertahyppysopimuksilla kertyi tammavieraita yhteensä viisikymmentä kappaletta. Hyvä tulos sekin! (Ottaen huomioon, että ori ei ehtinyt Hevosurheilun kuvastoon, mikä osoittautui ylivoimaiseksi tehtäväksi paikata)
Positiivisena asiana pidämme sitä, että ori sai astua paljon erittäin laadullisia tammoja. Sokerina pohjalla viimeisten joukossa siemennettiin mm. sellaiset tammat kuten Lindy Lanelainen Staro Sambuca 13,2 vs 59 708 € ei Texas, suomalaisten tuoreessa muistissa oleva kova kilpatamma Choklit Chip Chip e 12,3 (toistaiseksi) ja vs 82 989 € sekä Valley Victoryläinen Vawn´s Victory 15,1 (2v) e, mikä emän isä on myöskin Texas. Tällä tammalla on jo kolme kovaa jälkeläistä: Viva Paco (Yankee Paco) 10,9 a, Vawn´s Chip (Pine Chip) 11,7 a sekä Brighten Up (Like A Player) 11,8 a. Tämän tamman tulevan varsan seuraamisen tekee erittäin mielenkiintoiseksi luonnollisesti se, että tamman nopeimman varsan isä on sama kuin Beer Budgetinkin isä!

Kiitänkin nyt kaikkia asiakkaitamme, tiimiläisiä ja muutenkin touhussa mukana olleita oikein orimiehen halauksella ja toivotan samalla mukavaa syksyn jatkoa.
Leo.
Uutinen lisätty 01.9.2009
Beer Budgetille kuuluu hyvää.
Tuumattiin pari viikkoa sitten Jarkon, Leenan, Anteron ja Ollin kanssa, että koska meillä Kuusikkolassa on mitä mainioimmat paikat ja olosuhteet antaa oriin hieman levähtää ja latautua ennen varsinaisen kilpailukauden alkamista - niin miksi emme soisi sitä hänelle, Beer Budgetille!
Ori siirtyikin viikko sitten samalla kuljetuksella Choklitin ja kahden hienon Rainbow - varsan kanssa Kuusikkolaan. Se huutelee nyt komentojaan omasta suuresta laiduntarhastaan alueen hevosille. Tällä laitumella se pääsee kirjaimellisesti toteamaan minkä makuista ruoho on aidan vihreällä puolella.
Päivän ohjelmaan kuuluvat myös uintilenkit kotirannassa Choklit Chip Chipin kanssa sekä leppoisat lenkit kärryillä ja ratsain... ennen tosi toimiin ryhtymistä.
Uutinen lisätty 02.7.2009
Beer Budgetin työkuulumisia
Beer Budgetin koelähdön siirtymisestä on eri areenoilla käyty tarinointia - monenlaisessa hengessä. Tällainen ratkaisu herättää aina arveluja aitoudesta. Arveluista syntyy tarinointeja, tarinoinnit synnyttävät spekulaatioita... Ja spekulaatiot synnyttävät pahansuopia tai ymmärtäviä kannanottoja. Mieleeni tulee väkisinkin vanha railakas sananlasku: "Koirat haukkuu ja karavaani kulkee..." Vakavasti puhuen BB:n kilpailuttamisen aloittaminen päätettiin toteuttaa nyt kuitenkin siten, että koska astutuskauden päättyminen tältä vuodelta on jo neljän viikon kuluttua, ori tuodaan radoille heinä - elokuun vaihteessa.

Beer Budgetin päivätöistä kerrottakoon, että tammat ovat tiinehtyneet erittäin hyvin. Spermaa otetaan säännöllisesti vähintään kolme kertaa viikossa ja Orimattilassa tapahtuvien siemennysten lisäksi Väihkösen Leenan asemalta kiitävät spermalähetykset etelään, itään, länteen ja pohjoiseen.
Uutinen lisätty 10.6.2009
Jännitetään vielä...
Säänhaltija siirsi Beer Budgetin koelähdön ajamisen Vermon keskiviikkoillasta. Eri ennusteiden mukaan juuri keskiviikkoillaksi oli tulossa Vermon päälle poikkeuksellisen kova ja runsas vesisade, minkä vuoksi oriin taustajoukot päättivät siirtää koelähdön ajamisen.
Uutinen lisätty 06.6.2009
Beer Budget koelähdössä
Helsinki, Vermo, 10.6.2009, klo 17:50. Silloin starttaa koelähtö, jossa on numerolla 1 mukana Beer Budget. Jarkko Ristimäki on tyytyväinen orin kuntoon ja päätti aloittaa kilpailu-uran Suomessa maan pääradalla. Tiimi ja Budget ovat tavattavissa varikolla sekä ennen koelähtöä, että sen jälkeen. Tervetuloa tutustumaan oriin tositoimissa! - Jussi Koistinen
Uutinen lisätty 06.6.2009
Forget Me not 11,9a
Beer Budget sai hienon vahvistuksen astutettaviin tammoihinsa. Capital Starin nopein jälkäläinen Forget Me Not kuittasi urallaan 79 498€, eli lähes 1 000 € per startti. Tamman emäpuolelta löytyy periyttäjäoriit Barbeque ja Tibur, joten odotammekin innolla millaista jälkeä tamma jättää radoille tulevaisuudessa. Tammalla on toistaiseksi vain yksi jälkeläinen, tänä keväänä syntynyt orivarsa. - Jussi Koistinen
Uutinen lisätty 20.5.2009
Jo parikymmentä tammaa astutettu

Beer Budget on saanut hienon vastaanoton kasvattajien keskuudessa, kiitos siitä. Tällä hetkellä astutettujen joukossa on kovia kilpatammoja sekä jo arvostettuja periyttäjiä mm.
V.G. Rebacca Hunter 12,2a
Dream On 14,2a
Staro Umbrella 13,8a
Little Like It 13,6a
Free Cashflow 15,1a
She's A Woman 15,6a (Jälk. mm. Rainbow Unit 14,9)
Docile Wajo (Jälk. mm. Manuel Jet 13,8, Felix Pro 14,0)
Can Can Kash 15,4a
Tim Jessica 16,9
E L Miss Cherry
Uutinen lisätty 19.5.2009
Beer Budgetin ensimmäinen tamma kantavana

Hienon kilpauran tehnyt sukutamma Dream On todettiin kantavaksi. 14.2 painellut ja 60 370€ voittorahoja kuitannut tamma teki hienon uran voittamalla mm. seppeleajon vuonna 2003. 13.8aikaisen BWT teacherin ja Barbequen tytär jatkaa hyvin alkanutta työtä siitospuolella. -Jussi Koistinen
Uutinen lisätty 19.5.2009
Beer Budget -lähtö Joensuussa
Joensuussa juhlittiin vapun lisäksi Living Imagea, Beer Budget-lähdön voittajana. Aurinkoisen vappupäivän ilta alkoi jo hämärtää, kun Balanced Imagen poika lipui hallittuun voittoon 09-lopetuksella ja nappasi Kittilään Beer Budget-loimen. Beer Budget ja tiimi tapasivat kiinnostuneita tammanomistajia, jotka olivat tyytyväisiä herran hienoon ja erinomaiseen luonteeseen. - Jussi Koistinen
Uutinen lisätty 22.4.2009
Huhtikuun kuulumisia
Beer Budget aloittaa siitostyöt kuluvalla viikolla. Työhön ryhdytäänkin valoisin mielin, sillä oriin sperma testattiin jo Amerikassa laajassa viikon mittaisessa testissä, missä se todettiin erittäin tiheäksi, liikkuvaksi ja kestäväksi. Onkin odotettavissa, että pääsemme korkeisiin tiinehtyvyysprosentteihin ja myös pitkäkestoiset siirrot ovat mahdollisia.

"Beer Budget treenaa hyvin", toteaa Jarkko Ristimäki tyytyväisenä. "Ori on virkeä ja iloinen. Jos kaikki menee, kuten tähänkin saakka, katsellaan koelähtöä touko-kesäkuussa", jatkaa Ristimäki.
Uutinen lisätty 25.3.2009
Beer Budget nähtävillä Lahden raveissa 26.3.
Beer Budget esittäytyy raviyleisölle huomenna Lahden TotoTV-raveissa, jossa se vetää esittelyn omassa loimilähdössään (L3). Ori on nähtävissä ravien aikaan tallialueella.
Uutinen lisätty 11.3.2009
Beer Budget kantakirjattiin Kiuruvedellä
Ori kantakirjattiin B-jalostusluokkaan. Katso kantakirjaustiedot http://www.kuusikkoaho.fi/sivut/ktk.php
Uutinen lisätty 23.2.2009
Beer Budget Jarkko Ristimäelle
Ori saapui Suomeen perjantaina 20.2. ja sijoitettiin Jarkko Ristimäen tallille Orimattilaan.

- Hevonen on juossut hiljattain USA:ssa kilpaa ja voittanutkin, joten se on periaatteessa starttikuntoinen. Etenememme rauhallisesti, koska voi olla, että hevoselle pitää antaa aikaa sopeutua muutokseen. Ainakin ori on yllättävän pirteä siihen nähden, että se on matkustanut pitkään, Ristimäki kertoi.

- Beer Budgetilla on tarkoitus ajaa kilpaa, minkä lisäksi sen astutusoikeudet ovat myynnissä.
Uutinen lisätty 15.10.2008
Jan-Erik Nygårdin löytö
Jan-Erik Nygård löysi Amerikasta mielenkiintoisen oriin, josta myös italialaiset olivat kiinnostuneet. Janne vinkkasi oriista Suomen suuntaan ja kaupankäynti saattoi alkaa..
Content Management Powered by UTF-8 CuteNews
Champagne taste on a BEER BUDGET..